Suunnitelmallisen harjoittelun merkitys hiihdossa

Hiihtäminen ei periaatteessa ole vaikeaa. Käytännössä kuka tahansa oppii haluamansa hiihtotekniikan ja hiihtämisen sujuvuus paranee tekniikan kehittyessä ja hiihtämisen – kuten muunkin kuntoilun – parantaessa elimistön suorituskykyä. Onkin sanottu, että hyväksi hiihtäjäksi kehitytään vain runsaalla harjoitusmäärällä ja kehittämällä omaa hapenottokykyä. Luonnollisesti eroja syntyy myös luontaisista ominaisuuksista eli kaikista ei tule harjoittelemalla maailman huippuhiihtäjää, mutta suunnitelmallinen harjoittelu edistää myös kuntohiihtäjän harrastusta tehden hiihdosta mukavampaa ja palkitsevampaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiihtäjälle on oleellista harjoitella hiihtämistä ja hiihtäen. Tätä niin kutsuttua lajityypillistä harjoittelua ei voida korvata sauvakävelyllä, juoksulla tai voimasaliharjoittelulla. Monenlaisella liikunnalla voidaan parantaa myös hiihdossa tarvittavaa lihaskuntoa (voimaa ja kestävyyttä) sekä hapenottokykyä, mutta vasta lajityypillinen harjoittelu saa kehossa aikaan muutoksia, jotka ovat oleellisia hiihtämiselle. Samoin kuin muusikko harjoittelee vielä vuosien ammatilaisuuden jälkeen perusskaalojen soittamista, on hiihtäjän harjoiteltava säännöllisesti hiihtämistä. Tällä tavoin kehon muistiin jää malli siitä, miten oikeanlainen suoritus tapahtuu, ja keho alkaa toimia oikealla tavalla optimaalisen suorituksen aikaansaamiseksi. Usein sanotaan, että tällaisessa harjoittelussa suoritus “menee selkäytimeen”: oikeaoppista suoritusta ei tarvitse enää muistella.

Lajityypillisen harjoittelun merkityksestä kertoo se, että erään jalkapallojoukkueen jäsenet laitettiin kerran harjoituksissa kävelemään nopeasti. Moni näistä huippukuntoisista pelaajista hengästyi kävelyharjoituksissa, koska heidän kehonsa olivat tottuneet juoksemaan, ei kävelemään nopeasti. Luonnollisesti kovakuntoiset pelaajat pystyivät helposti kehittämään itseään myös toisessa, vastaavanlaisia fyysisiä ominaisuuksia vaativassa lajissa.

Kehittyäkseen hyväksi hiihtäjäksi on kestävyysharjoittelun oltava lähes päivittäistä. Palautumiselle ja levolle on kuitenkin varattava riittävästi aikaa. Tarkkaa ohjeistusta harjoittelun ja levon määrälle ei tässä anneta, koska kukin yksilö ja hänen tavoitteensa on erilaiset ja harjoitteluohjelmat täytyy rakentaa yksilöllisesti. Voidaan kuitenkin sanoa, että mikäli harjoitusmäärät alkavat lähestyä 15 tuntia viikossa, pitäisi harjoittelusta peruskuntoharjoittelun määrän olla 80-85 prosenttia, voimaharjoittelulle pitäisi varata 5 prosenttia ja lihaskestävyyden ja maksimaalisen suorityskyvyn sekä ei-lajityypillisten harjoitteiden (kuten pelien ja leikkien) osuuden pitäisi olla 10-15 prosenttia.

Keskeinen osa hyväksi hiihtäjäksi kehittymisestä on säännöllisellä, riittävällä ja oikeaoppisella harjoittelulla. On sanottu, että kyky hiihtää kovaa koostuu neljästä osatekijästä: tekniikan hallinnasta, voimasta, taidosta ja nopeudesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *